EtusivuJäsenyysYhdistysPolitiikkaYhteystiedotKuviaMuualla verkossaPalauteYhdistyksen säännöt |
|||||
TAMPEREEN VIHREÄT NUORET – VIRNU RYYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Tampereen vihreät nuoret – Virnu RY ja sen kotipaikka on Tampere. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatuYhdistyksen tarkoituksena on
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
Toimintansa tukemiseksi yhdistys
3. JäsenetYhdistyksen jäseneksi voi liittyä viisitoista (15) vuotta täyttänyt yksityinen henkilö, alle 15-vuotias yksityinen henkilö kuitenkin vanhempiensa luvalla tai vakituisesti Suomessa asuva ulkomaalainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja toiminnan sekä jokainen Euroopan Unionin kansalainen, joka täyttää yhdistyslain 10§ vaatimukset. Jäsenen on ilmoitettava voimassaolevat yhteystietonsa yhdistykselle vuosittain. 4. Jäsenen eroaminen ja erottaminenJäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Mikäli jäsen toimii yhdistystä vahingoittavalla tavalla tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja, voi yhdistyksen kokous erottaa hänet. Asianomaiselle on kuitenkin annettava mahdollisuus tulla kuulluksi. 5. Liittymis- ja jäsenmaksuJäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Mikäli jäsen ei ole suorittanut jäsenmaksuaan seuraavan vuoden marraskuun loppuun mennessä, voi yhdistyksen hallitus katsoa hänet eronneeksi yhdistyksestä. 6. HallitusYhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4-10 muuta jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminenYhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri tai rahastonhoitaja, kaksi yhdessä. 8. Tilikausi ja tilintarkastusYhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen vuosikertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle. 9. Yhdistyksen kokouksetYhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammikuun ja toukokuun välisenä aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä toisin määrätä, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa. 10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminenHallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä. 11. VuosikokousYhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. 12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminenPäätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Koollekutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen. |
|||||
|
|||||
|
© 2007 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry.
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy.
|
|||||