EtusivuJäsenyysYhdistysPolitiikkaYhteystiedotKuviaMuualla verkossaPalaute

Nettiäänestys ei voi turvata vaalisalaisuutta

Vaalien aikaan nousi taas esiin kysymys nettiäänestämisestä. Viimeksi
asiaa käsitteli kaupunginvaltuutettu Joonas Lepistö. Nettiäänestys
kuitenkin veisi pohjan nykyiseltä tarkkaan vartioidulta demokraattiselta
prosessilta, jonka avulla vaaleissa säilyy välttämätön vaalisalaisuus,
jota valvoo äänestystilanteessa eri puolueiden edustajista koottu
vaalilautakunta.

Nettiäänestyksessä ei ole mitään takeita vaalisalaisuuden säilymiselle.
Vaikka varmennus henkilöstä tehtäisiinkin sähköisellä henkilökortilla ja
salasanalla, ei ole olemassa minkäänlaista keinoa varmistua siitä, että
käyttääkö tunnuksia juuri kyseinen henkilö, vai onko tämä luovuttanut
tunnuksensa toiselle henkilölle, ilmaiseksi tai jopa maksua vastaan.
Nykyisellään äänien ostaminen on tehty mahdottomaksi siten, että kukaan
ei voi varmistua siitä, äänestääkö maksun saanut todella vaadittua
henkilöä, koska äänestyspaikalla kukaan ei pääse seuraamaan toisten
äänestämistä. Nettiäänestyksessä ei kuitenkaan voida millään tapaa
valvoa sitä, seuraako äänestystapahtumaa joku toinen henkilö. Oikeus
muuttaa ääntään äänestysajan puitteissa ei tuo lisävarmuutta
äänestykseen, sillä jokaisella nettiäänestyskerralla on edelleen samat
puutteet vaalisalaisuuden ja vaalirauhan valvomisessa.

Nettiäänestyksellä lähdetään korjaamaan äänestysaktiivisuusongelmia
väärästä päästä. Olisi pikemminkin pyrittävä löytämään keinoja saada
äänestämättä jättäneet kiinnostumaan politiikasta sen verran, ettei
kynnys äänestämiseen ole kiinni siitä voiko ääntään käyttää
kotisohvaltaan vaiko vain äänestyspaikalla.

Verkkoa kuitenkin voidaan laajasti hyödyntää sellaisessa
kansalaisdemokratiassa, missä henkilön tunnistaminen ei ole kriittinen
tekijä, kuten Lepistön mainitsemassa aluefoorumissa. Tällaiset
vaikutusmahdollisuudet voisivatkin olla yksi keino saada ihmisiä
kiinnostumaan yhteisistä asioista niin paljon, että matka
äänestyspaikalle ei ole liian pitkä.

Antti Kaakinen
Mika Nurmikolu
Heikki Sairanen
Tuomas Salo

© 2007 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy.